Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
06.07.2011 - 20:41

Perjantaina oli töiden jälkeen lähtö agileirille Elsan kyydillä. Leiri pidettiin Musti ja Mirri Areenalla ja Sorsasalon koirakentällä. Perjantaina oli nimenhuuto ja muuta infoa M&M Areenalla. Meidän piti olla alunperin toisessa ryhmässä, mutta koska ei olisi saatu kyytejä koulutuksiin, niin vaihdettiin ryhmää. Onneksi vaihdettiin, koska päästiin kivempien kouluttajien treeneihinNauru Sieltä sitten majoitukseen Rauhalahteen.

Aamulla oli herätys jo kuuden aikoihin, koska treenit alkoivat jo kasilta. Aamulla meitä koulutti Lotta Vuorela. Rata oli hyppis, joka sisälsi paljon takaakiertoja.

Iltapäivällä vuorossa oli Harri Huittisen koulutus ja sekin hyppyrata. Päivä oli tosi helteinen, kaadoin Tepon päälle varmaan 10 pulloa vettä ja märkä pyyhe oli kopsassa viilentämässä. Rauhalahdessa oli onneksi erillinen ranta, jossa pystyi koiraa uittamaan.

Sunnuntaina oli aamusta taas kasista eteenpäin koulutus ja tällä kertaa kouluttajana Marja Lahikainen. Rata oli agirata ja alussa käytettiin paljon aikaa radan tutkimiseen "kehän" ulkopuolelta ja sitten 5 min. rataantutustuminen. Marja kysyi myös alussa kaikkien kisataustasta ja ongelmakohdista. Ensin mentiin rata kisanomaisesti, alkuvihellys jne. Sen jälkeen sitten korjailtiin niitä kohtia, jotka olisi voinut mennä paremmin. Tämä oli omasta mielestäni ehkäpä leirin paras koulutus. Mitä opin: juokse ja luota koiraan, se kyllä tulee mukana.

Viimeisen koulutuksen piti Julia Kärnä. Siinä oli usempi lyhyt radan pätkä. Vaikka Teppo oli jo aivan naatti, niin hyvin jaksoi silti vielä tsempata. Harjoiteltiin mm. niistoja, sokkareita ja kepeille tuloa avoimesta kulmasta. Yksi harjoitus oli sellainen, että yhdellä hypyllä otettiin kasia siten, että otetaan askel sivulle ja ohjaataan käsillä. Sitten sama ilman käsiä. Uskomatonta miten hyvin, jopa paremmin ja helpommin kuin käsien kanssa onnistui. Helposti voisi kuvitella, että koira seuraa paljon mitä käsillä näyttää ja tätä monesti jankutettu, että käsillä pitää näyttää oikein. Pieni koira etenkin katsoo kuitenkin paljon myös jalkojen asentoa ja mihin suuntaan ollaan menossa. Pitää kyllä ehdottomasti koittaa joskus jotain radan pätkääkin ilman käsiä.

Kaikenkaikkiaan huomasin, että Teppo irtoaa välillä tosi hyvin, vaikka välillä on ollut ongelmaa irrota sillein, että jää esim. esteitä väliin. Useampi kouluttaja myös sanoi, että juokse vain itse ja luota siihen, että koira osaa. Huomasin myös, että sokkarit toimii meillä tosin hyvin ja ehdottomasti koitan ottaa niitä enemmän ohjaukseen mukaan aina, kun vaan sopiva paikka sellaiselle löytyy. Myös keilaus takaakierroissa aukeni minulle nyt.

Ratapiirrokset ja lisää kirjoittelen sitten kun jaksanKieli ulkona

 

 

17.04.2011 - 14:39

Arttu täytti 12.4.2011 hurjat 10 vuotta. Eilen käytiin Artun kanssa tokokisoissa Pieksämäellä: 160 pistettä, ALO1 ja oikeus siirtyä avoimeen luokkaan!! Niin ja Teppo osaa nykyään kepit.

03.03.2011 - 22:05

Päästiin koirien kaa pitkästä aikaan agilitailemaan. Kerrankin oli auto käytössä, niin vuokrasin tunnin Agimestasta Espoosta. Kummatkin koirat oli ihan intona ja Artusta etenkin huomas, että oli ihan fileissä. Otettiin vähän kaikkea: keinua, keppejä, tokoa, slalomeita, rengasta, haltuunottoa ennen putkea, radan pätkää jne. Tepollakin onnistu kepit paremmin kuin mitä tässä välillä on mennyt eli ei tainnut olla takapakki pysyvää onneksi. Nauru

27.02.2011 - 15:34

5.2 käytiin Tepon kanssa Varkaudessa agimölleissä. Tällä kertaa mentiin kaksi rataa. Alut oli kummassakin sähellystä ja minusta tuntui, että mentiin tosi hitaasti. Parempi rata oli kuitenkin nollarata ja sijoitus 4. Seuraavana päivänä käytiin Tepon kanssa talvihurjastelemassa. Eli mulla oli sukset jalassa ja Teppo veti. Enkä kaatunu kun pari kertaa vaan, mut hauskaa oliNauru Aattelin, että Teppo varmaan juoksee Sodan kanssa kilpaa ja päädyn johonkin ojaan, mutta Teppo osas tosi hyvin hidasta tarvittaessa. Suunnittelin aluks, että mentäis Artun kanssa maaliskuun tokokisoihin, mutta nyt alkaa vähän epäilyttää, kun lunta yhä 2 metriä..

30.01.2011 - 13:52

Pävittäminen taas vähän jäänytNolostunut Joululomalla käytiin hallilla treenaamassa tokoa ja agia. Loppiasena käytiin myös Tepon kanssa Varkaudessa agimölleissä. Rata meni ihan täysin sähläykseksi. Lähdössä Teppo ois halunnu istua väärin päin, kun siinä puolen metrin päässä oli koiria huutamassa. Alussa myöhästyin, joten ei onnistunu valssit eikä muut mitä olin suunnitellut, vaan koira meni suoraan putkeen, mihin ei pitäny mennä. Lopussakin, kun oli hyppysuora vinossa, niin Teppo meni ohi. Vauhtikaan ei päätä huimannu. Eli harjotella pitää haltuun ottoa ja irtoamista vinolla hyppysuoralla. Tarkoitus olis mennä nyt 5.2 kanssa koittamaan onneaan.

Täällä Helsingissä ollaan koirapuistoiltu ahkerasti ja löydettiin suht läheltä uus koirapuisto, joka on paaljon isompi, kuin toi lähipuisto. Teppo on kovasti koittanut opiskella myös hihanssa käyttäytymistä. Aamu- ja iltalenkeillä ei oo vetänyt viimesen kolmen viikon aikana kertaakaan. Päivällä, kun on menty yleensä koirapuistoon, on välillä pitänyt muistutella, että mitä enemmän vetää, sitä hitaammin pääsee perille.

Tokoa ja temppuja on koitettu treenata, meitä nyt sisällä on pystynyt. Tokosta lähinnä noutoa, kaukoja, sivulle tuloa ja sivulla maahanmenoa on voitu harjotella. Ja Artun kaa oon ottanu paikalla makuuta samaan aikaan, kun opetan Tepolle jotain muuta. Hyvä häiriö ainakinSilmänisku Tänään koitin huvikseen metallisen lusikan suussa pitämistä. Kumpikin suostu pitämään sitä suussa. Arttu oli jopa innokkaampi sen suussa pitämisestä kuin Teppo, vaikka kuvittelin, ettei se varmaan koskaan sitä tule oppimaanNauru

Koirapuistossa on pari kertaa otettu puilla agilityohjausjuttuja, silloin kun ei ole ollut muita koiria. Yllättävän montaa ohjausjuttua pystyy pelkillä puillakin harjoittelemaan.

Arttu on myös oppinut antaa leikkata kyntensä. Ennen on mennyt pari kynttä hurinan kanssa, mutta eilen meni viisi kynttä ilman mitään ääntelyjä.

Loppuun vielä pari kuvaa:

 

 

 

 

Arttu

Kaivannon Arthur


karkeakarvainen mäyräkoira

s.12.4.2001

harrastukset: agility&toko, verijälki + pelastuskoira-toiminta

Teppo

Dezera's Aicardo


pitkäkarvainen mäyräkoira

s.27.8.2005

harrastukset: toko&agility, luolat, verijälki, joskus saatetaan vielä koittaa, jos malttais pelastaa ihmisiäkin...

Tulevaa

5.2 agimöllit Varkudessa T

19.3 tokokisat Pmk A

16.4 tokokisat Pmk A

14.5 tokokisat Pmk A

16.6 tokokisat Pmk A