Olen nyt kesällä ollut Pieksämäellä niin on kerennyt koirien kanssa harrastaakkin. Tepon kanssa on käyty perjantain agissa ja on mennyt tosi kivasti. Kepitkin menee oikein. Radat on ollut 1-2 lk:n ratoja. Tepolla ei vaan riitä keskittymiskyky mennä rataa useammin kuin kahdesti, vaikka olisi tauko välissä.

Rivitokossa oon käyny kummankin kanssa. Artulla meni heinäkuussa tokottelut ihan täydellisesti, osas kaiken mitä otettiin just niinkun haluan sen tekevän. Nyt on otettu paikalla oloon häiriöitä (esim. vieressä hyppimistä, pallon heittämistä nenän eestä ym.) ja ne on Artulla vaikeita. Toivottavasti säilyy tämä osaamistaso syyskuun kokeeseen. Elokuussa ei päästy ollenkaan kisoihin, kun Artulle tuli verikorva. Arttu piti rauhoittaa veren poistoa varten, joten siitä tuli kuukauden varoaika, ettei saa osallistua kokeisiin. Tepon kanssa on käyty kanssa rivitokossa ja hyvin on osannut käyttäytyä. Hirveästihän Tepon tekis mieli siellä  hallissa huutaa, mutta kun koko ajan on jotain tekemistä, niin kestää hiljaa.

Artun kanssa olis tarkotus käydä omat agikisat syyskuussa ja mikkelissä kans, kun sinne on lahjakortti. Riippuen mikä on kunto, niin katsotaan onko myöhemmin viel parit kisat, vai jääkö meidän kisaura tähän. Tokossa käydään syksyllä ainakin syyskuun ja lokakuun omat kisat ja jos on vielä tarpeeks lämmintä niin ehkä parit muutkin. Toivottavasti tulis se alokkaan ykkönen niin voitas sitten ensi keväänä siirtyä avoimeen.

Tepon kanssa oli myös kiva käydä syksymmällä mölliagikisoissa, jos lähistöltä semmoset löytyis.

Flyball harkoissa on myös käyty Artun kanssa. Arttu osaa kyllä jutun jo, mutta vauhti ei olis pahitteeksi.

Soda oli meillä hoidossa, to-su viime viikolla, kun Elsalla oli Heepu hoidossa. Hyvin tuli toimeen mäyrien kanssa, ei edes yrittäny paimentaa niitä. Soda käyttäytykin ihan kuin ois talon väkeä olluNauru Tepon kanssa ne paineli hirmusta rallia pihalla aina välillä.