Pävittäminen taas vähän jäänytNolostunut Joululomalla käytiin hallilla treenaamassa tokoa ja agia. Loppiasena käytiin myös Tepon kanssa Varkaudessa agimölleissä. Rata meni ihan täysin sähläykseksi. Lähdössä Teppo ois halunnu istua väärin päin, kun siinä puolen metrin päässä oli koiria huutamassa. Alussa myöhästyin, joten ei onnistunu valssit eikä muut mitä olin suunnitellut, vaan koira meni suoraan putkeen, mihin ei pitäny mennä. Lopussakin, kun oli hyppysuora vinossa, niin Teppo meni ohi. Vauhtikaan ei päätä huimannu. Eli harjotella pitää haltuun ottoa ja irtoamista vinolla hyppysuoralla. Tarkoitus olis mennä nyt 5.2 kanssa koittamaan onneaan.

Täällä Helsingissä ollaan koirapuistoiltu ahkerasti ja löydettiin suht läheltä uus koirapuisto, joka on paaljon isompi, kuin toi lähipuisto. Teppo on kovasti koittanut opiskella myös hihanssa käyttäytymistä. Aamu- ja iltalenkeillä ei oo vetänyt viimesen kolmen viikon aikana kertaakaan. Päivällä, kun on menty yleensä koirapuistoon, on välillä pitänyt muistutella, että mitä enemmän vetää, sitä hitaammin pääsee perille.

Tokoa ja temppuja on koitettu treenata, meitä nyt sisällä on pystynyt. Tokosta lähinnä noutoa, kaukoja, sivulle tuloa ja sivulla maahanmenoa on voitu harjotella. Ja Artun kaa oon ottanu paikalla makuuta samaan aikaan, kun opetan Tepolle jotain muuta. Hyvä häiriö ainakinSilmänisku Tänään koitin huvikseen metallisen lusikan suussa pitämistä. Kumpikin suostu pitämään sitä suussa. Arttu oli jopa innokkaampi sen suussa pitämisestä kuin Teppo, vaikka kuvittelin, ettei se varmaan koskaan sitä tule oppimaanNauru

Koirapuistossa on pari kertaa otettu puilla agilityohjausjuttuja, silloin kun ei ole ollut muita koiria. Yllättävän montaa ohjausjuttua pystyy pelkillä puillakin harjoittelemaan.

Arttu on myös oppinut antaa leikkata kyntensä. Ennen on mennyt pari kynttä hurinan kanssa, mutta eilen meni viisi kynttä ilman mitään ääntelyjä.

Loppuun vielä pari kuvaa:

1296390139_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

1296390086_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

1296390023_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

1296389874_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

1296389913_img-d41d8cd98f00b204e9800998e